27.8.1993

Kotkan raastuvanoikeuden päätös 3.6.1992

Virallisen syyttäjän syytteestä, johon Enni ja Toivo T. ovat yhtyneet, raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli lähtenyt 12.11.1991 Kotkasta Lieksaan 22 kaliiberin pistoolilla varustautuneena tarkoituksenaan surmata Enni ja Toivo T. Lieksassa A oli jättänyt kulkuvälineenä käyttämänsä henkilöauton Toivo T:n omistamaan taloon johtavan sivutien päähän, ottanut mukaansa mainitun lipastetun pistoolin ja taskulampun sekä kävellyt pihaan. Havaittuaan valaisemastaan ikkunasta Enni ja Toivo T:n olleen nukkumassa talon tuvassa olleessa sängyssä A oli virittänyt aseen ja vasemmassa kädessään olevalla taskulampulla valoa näyttäen tähdännyt aseella sängyssä nukkuneita Enni ja Toivo T:tä ja vetänyt oikeassa kädessään olleen pistoolin liipasimesta, jolloin ase ei kuitenkaan ollut lauennut. A oli tämän jälkeen uudelleen virittänyt aseen ja yrittänyt laukaista sen siinä onnistumatta, minkä jälkeen hän oli luopunut Enni ja Toivo T:n surmaamisaikomuksesta.

A oli edellä kuvatulla tavalla menetellessään tahallaan yrittänyt ampumalla surmata Enni ja Toivo T:n. Teollaan A:lla oli kertomansa mukaan ollut tarkoitus kostaa Enni ja Toivo T:n tyttärelle tämän kanssa noin 10 vuotta kestäneen avoliiton päättyminen.

Koska surmaamisten yritys oli tapahtunut vakaasta harkinnasta, oli tekoa pidettävä erityisen törkeänä ottaen huomioon erityisesti se, että teko oli tehty kostotarkoituksessa ja se oli kohdistunut tekijän tarkoitus huomioon ottaen ulkopuolisiin sekä ikänsä ja asuinpaikkansa puolesta puolustuskyvyttömiin nukkumassa olleisiin henkilöihin.

Raastuvanoikeus on katsonut A:n syyksi luetun teon yrityksen täyttyneen siinä vaiheessa, kun hän oli vetänyt aseen liipasimesta. A ei ollut luopunut rikoksen täyttämisestä rikoslain 4 luvun 2 §:n tarkoittamasta omasta tahdostaan vaan sanotun lainpaikan tarkoittaman ulkonaisen esteen takia. Vaikka A:n käyttämä ase oli tapahtumahetkellä ollut varmistettu, tämä ei tehnyt surmaamisteon yritystä kelvottomaksi, koska aseen oli näytetty olleen toimintakuntoinen.

A oli ollut hankitun mielentilalausunnon mukaan hänen syykseen luetut teot tehdessään täyttä ymmärrystä vailla.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on tuominnut A:n rikoslain 21 luvun 2 §:n, 3 luvun 4 §:n 1 momentin ja 4 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdyistä kahdesta murhan yrityksestä. Yhteinen vankeusrangaistus näistä ja täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdyistä seitsemästä muusta rikoksesta oli 4 vuotta 6 kuukautta vankeutta, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla oli tehtävä vapaudenmenetysaikaa vastaava vähennys. Raastuvanoikeus on samalla määrännyt täytäntöönpantavaksi aikaisemmin tuomitun ehdollisen yhdistetyn 1 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistuksen.

Kouvolan hovioikeuden päätös 7.10.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä, Toivo T. ja A olivat saattaneet jutun, on lausunut, että A:n syyksi luetut rikokset olivat pääosin kohdistuneet hänen entiseen avopuolisoonsa sekä tämän vanhempiin Enni ja Toivo T:hen, joille oli A:n rikollisen toiminnan johdosta aiheutunut huomattavaa vahinkoa ja vaaraa. A:n rikokset olivat kokonaisuutena arvostellen vakavia. Huomioon ottaen rikosten vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä rikoksista ilmenevän A:n syyllisyyden hovioikeus on korottanut raastuvanoikeuden A:lle tuomitseman yhteisen vankeusrangaistuksen 6 vuodeksi vankeutta, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikaa vastaavat 10 kuukautta 22 päivää.

Perustelut

A:n poliisitutkinnassa antamasta kertomuksesta ilmenee, että hän oli aikaisemmin ammuskellut rikoksen teossa käytetyllä aseella. Hän ei ilmeisesti kuitenkaan ollut havainnut sellaista aseen erityispiirrettä, että sillä oli mahdollista tehdä lataus- ja laukaisuliikkeitä myös aseen ollessa varmistettu. Varmistus on kuitenkin estänyt laukaistaessa iskurin ulottumisen patruunan nalliin. Aseen rakenne on mahdollistanut A:n epäonnistuneet lataus- ja laukaisuliikkeet tapahtumahetkellä, kun varmistin oli epähuomiossa jäänyt päälle. Koska ase oli kuitenkin rikosta tehtäessä ollut ladattu ja toimintakuntoinen, surmaamisen yritys ei ole ollut kelvoton.

A on luopunut surmaamisesta sen vuoksi, ettei ase ole lauennut. Hän ei siten ole luopunut rikoksen täyttämisestä omasta tahdostaan vaan ulkonaisen esteen vuoksi. Sen vuoksi yritys ei jää rikoslain 4 luvun 2 §:n nojalla rankaisematta. Koska A on kuitenkin luopunut surmaamisyrityksestä sillä perusteella, ettei ase kahdella lataus- ja laukaisuliikkeet käsittävällä yrityskerralla ole lauennut, Korkein oikeus katsoo, ettei A:n aikomus surmata Enni ja Toivo T ainakaan enää tapahtumapaikalla perustunut vakaaseen harkintaan. Surmaamisyritystä ei sen vuoksi eikä muutoinkaan ole huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan pidettävä rikoslain 21 luvun 2 §:n tarkoittamalla tavalla erityisen törkeänä.

A on kummankin laukaisuyrityksen aikana tähdännyt aseella sängyssä nukkuneita henkilöitä kohti. Asiassa ei ole ilmennyt, että hän olisi eri kerroilla tähdännyt eri henkilöä, eikä voida lähteä siitä, että hän samalla laukauksella olisi voinut surmata molemmat henkilöt. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt vain yhteen tapon yritykseen.

Lainkohdat

Rikoslaki 21 luku 1 §, 3 luku 4 § 1 momentti ja 4 luku 1 § 1 momentti

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan siten, että A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukemien täyttä ymmärrystä vailla olevana tehtyjen kahden murhan yrityksen asemesta täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä yhdestä tapon yrityksestä muiden hovioikeuden hänen syykseen lukemien rikosten kanssa yhteiseen 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla tehdään hovioikeuden määräämä vähennys.